Kädenjälki-myymälä tuotteita.
Kädenjälki-myymälä tuotteita.
Kädenjälki-myymälä -logo

Historia ja toiminta

Kädenjälki syntyi laukaalaisen Seija Janhusen ideoimana ja myymälä aloitti toimintansa tammikuussa 1998. Kädenjälki on eräänlainen paikallisten käsityöläisten ylläpitämä yhteismyyntipisteenä toimiva ”sisätori”.

Kädenjälkimyymälä sisätilat.

Historia

Kädenjälki syntyi laukaalaisen Seija Janhusen ideoimana ja myymälä aloitti Laukaan keskustassa kolmen naisen ”kokeiluna” tammikuussa 1998. Aluksi kokeiltiin myyntitoimintaa pop up -tyylisesti päivävuokrauksena ja jo syyskuussa 1998 myymälä päätettiin pitää auki joka arkipäivä – tällöin ryhdyttiin käyttämään Kädenjälki-nimeä.

Pikkuhiljaa tuotteiden tekijöitä ja toimijoita alkoi keräytyä yhteismyyntipisteen äärelle. Kuluneiden vuosien aikana on toiminnassa ollut mukana yli 100 eri toimijaa. Toimintaperiaatteet muotoutuivat toimijoiden myötä. Kädenjälki-myymälä mahdollisti käsityöalalla toimivan yrittäjän tai mahdollista yrittäjyyttä miettivän harrastajan tuomaan tuotteitansa esille mahdollisimman pienin kustannuksin.

Paikallisuus, ja etenkin laukaalaisuus nostettiin toiminnan laajetessa keskeiseksi periaatteeksi lähinnä myyntitilan pienuuden vuoksi. Myymälän myyntipäivät on hoidettu alusta alkaen talkoohengessä. Näin ollen myyntivuorossa olevilta tekijältä ei ole peritty omista tuotteistaan välityspalkkiota, kuten muilta toimijoilta.

Tallenna

Tallenna

Huopalapaset.

Toiminta

Laukaan Kädenjälki ry on rekisteröity yhdistys. Yhdistyksen jäseneksi ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat osallistua tai tukea toimintaamme.

Laukaan Kädenjälki ry:n toiminnan tarkoitus

  • Edistämme ja kehitämme kädentaidon yleisiä edellytyksiä sekä ammattimaista ja harrastusmaista käsityöalan toimintaa Laukaassa ja sen lähiympäristössä. Samalla edistämme ja kehitämme harrastajien, kädentaitajien ja taidekäsityöläisten yhteistyötä ja kokoamme alan taitajia yhteiseen toimintaan.
  • Edistämme käsityön hyvinvointivaikutuksia, sosiaalisen käsityökulttuurin kehittymistä ja sitä kautta kuntalaistemme viihtyvyyttä ja hyvinvointia tarjoamalla opastusta, yhteisiä toimintatuokioita sekä neuvontaa.
  • Mahdollistamme, kehitämme ja teemme tunnetuksi Laukaan laadukasta ja vireää käsityötoimintaa ylläpitämällä talkootoimintaperiaatteella Kädenjälki-käsityöpuotia yhdistyksen jäsenten valmistamien, mm. paikalliskulttuuriin pohjautuvien tuotteiden myyntikanavana.
  • Vaalimme käsityön kulttuuriperintöä ja tuemme perinnekäsityötä esittelemällä, opastamalla ja tukemalla tietoisuutta perinnemallien tarvikkeista ja ohjeista ja tehden tutuksi niin uusia kuin vanhoja käsityötapoja.

Jokainen Kädenjälki-myymälän toiminnassa mukana oleva, niin taiteilija kuin käsityöalan yrittäjä ja harrastajakin vastaa omasta yritystoiminnastaan, tekemisistään, tuotannostaan, hinnoittelustaan ja tuotteidensa laadusta. Kulloinkin puodissa myyntivuorossa olevalla on vastuullaan kyseisen päivän kassa sekä kaikkien tuotteiden mahdollisimman hyvä ja tasapuolinen myyminen.

Myytyjen tuotteiden välityspalkkiosta kertyvällä tuotolla ja vuosittain jokaiselta tekijältä kerättävällä jäsenmaksulla Kädenjälki kattaa kuukausittaiset menonsa: pakkausmateriaalit, vuokran, tieto- ja maksuliikennekulut, markkinoinnin ja mainonnan.

Myyntiprovisio toimijoilta on 30% ja jäsenmaksu 20 € /vuosi. Maksu tarkistetaan vuosittain yhdistyksen vuosikokouksessa sellaiseksi, että säännölliset kulut saadaan katettua.

Tallenna

Tallenna

Toiminta

Kädenjälki ei siis ole yhdistys eikä osuuskunta, vaan eräänlainen paikallisten käsityöläisten ylläpitämä yhteismyyntipisteenä toimiva ”sisätori”. Jokainen toiminnassa mukana oleva, niin taiteilija kuin käsityöalan yrittäjä ja harrastajakin vastaa omasta yritystoiminnastaan, tekemisistään, tuotannostaan, hinnoittelustaan ja tuotteidensa laadusta. Kulloinkin puodissa myyntivuorossa olevalla on vastuullaan kyseisen päivän kassa sekä kaikkien tuotteiden mahdollisimman hyvä ja tasapuolinen myyminen.

Myytyjen tuotteiden välityspalkkiosta kertyvällä tuotolla ja vuosittain jokaiselta tekijältä kerättävällä vuosimaksulla Kädenjälki kattaa kuukausittaiset menonsa; pakkausmateriaalit, vuokran, tieto- ja maksuliikennekulut, markkinoinnin ja mainonnan.

Myyntiprovisio toimijoilta on 30%. Vuosimaksu on 40€, kirjoja ja kortteja tekeviltä ei peritä vuosimaksua. Maksu tarkistetaan vuosittain sellaiseksi, että säännölliset kulut saadaan katettua. 

Tallenna

Tallenna